Viides Diplopokkari julkaistu

Viides suomenkielinen Diplo raportoi muun muassa, kuinka Euroopan ja Yhdysvaltojen valta horjuu Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Entisten takapihojen pyrkimys poliittiseen ja taloudelliseen riippumattomuuteen ei miellytä länsivaltojen johtajia. Teollisuusmaat tarvitsevat Etelän luonnonvaroja.

Etelänpankin kaltaiset aloitteet uhkaavat Maailmanpankin ja IMF:n valta-asemaa ja siten tärkeintä kehitysmaiden kurissapitokeinoa, velan ja kehitysrahoituksen ehdollistamisen avulla luotua rahoitusriippuvuutta. Kaiken lisäksi ylimääräisiä pääomia pursuava Kiina sotkee pahasti länsivaltojen strategiset läänitykset Afrikassa.

Kiina on erityisen hyvää pataa sellaisten maiden kanssa, joissa sotilaat ja diktaattorit hallitsevat. Näin kiinalaiset valloittavat uusia raaka-ainereservejä Sudanin, Kongon ja Zimbabwen kaltaisista maista, jotka länsimaat ovat joutuneet panemaan boikottiin ihmisoikeusloukkausten vuoksi.

Tosin myös länsimaiden ihmisoikeuspolitiikka alkaa joustaa, kun taloudelliset edut ovat kyseessä. Tätä osoitti Eurooppa-Afrikka huippukokous joulukuussa Lissabonissa. EU yritti kaupata kahdenvälisiä EPA-kauppasopimuksiaan vastarintaan liittoutuneille Afrikan maille kaikin mahdollisin keinoin, vaikka sitten afrikkalaisten rötösherrojen avulla. EU-johtajat poseerasivat Lissabonissa maireasti Zimbabwen Robert Mugaben ja Sudanin Omar al-Bashirin rinnalla.

EPAt eivät kuitenkaan menneet kaupaksi, vaan afrikkalaisten yhteisrintama piti (aina niin pitkälle, että Afrikan omille riistäjille osoitettiin piittaamatonta solidaarisuutta). Nyt EU joutuu myymään epat kahdenvälisissä neuvotteluissa, todennäköisesti totutuin keinoin, kiristyksellä ja lahjonnalla, eli kaupalla ja kehitysavulla.

Tiedotusvälineemme ovat luvattoman kritiikittömiä länsivaltojen tarkoitusperien suhteen.
Kun afrikkalaiset eivät oikopäätä hyväksy eu:n elinkeinoelämän pitkälle määrittämiä vapaakauppasopimuksia, on valtamediamme mukaan kyseessä markkinatalouden vastaisuus. Afrikka on tuomittu sisäiseen väkivaltaan ja alikehitykseen, omasta syystään. Sinne on itseasiassa turha tuhlata kehitysapuakaan.

Pääkirjoituksissa unohdetaan, että Afrikka maksaa monenkertaisesti apuroposet takaisin: velkojen korkoina, tekijänoikeusmaksuina, länsimaisten yhtiöiden verovapauksina, siirtohinnoitteluna, epäedullisina kaupan ehtoina, raaka-aineiden alihinnoitteluna, neuvonantajien palkkoina, korruption kuluina, laittomina rahavirtoina länsimaisiin pankkeihin, koulutettuina siirtolaisina, biopiratismina. Puhumattakaan kolonialismin ja orjakaupan aiheuttamien rakenteellisten vinoutumien kustannuksista.

Jos EU ja muut Länsivallat haluaisivat aidosti auttaa Afrikan (ja köyhimmät Latinalaisen Amerikan) maat alikehityksen noidankehästä, ne tukkisivat ensimmäiseksi vuotokohdat. Ja eu ottaisi uuden lähestymistavan epa-sopimuksiin ja pyrkisi neuvottelemaan ne Afrikan kehityksen, eikä Euroopan talouselämän etujen, edistämiseksi. (MR)

Le Monde diplomatique V sisältö:
- Igancio Ramonet: Pörssi romahtaa vuonna 2008?
- Balkanin rajojen Pandoran lipas
- Miksi Putin on niin suosittu Venäjällä?
- Moshe Lewin: Vuoden 1917 vallankumous historian kokeessa
- Onko Yhdysvallat menettänyt Latinalaisen Amerikan?
- Nainen viemässä Argentiinaa demokratiaan
- Chávezin ensimmäinen tappio
- Ignacio Ramonet: Afrikka sanoo ei
- Kenian poliittiset kahakat
- Orjakaupan seuraukset
- Elokuvakirjeenvaihtoa