Harva valtionpäämies on joutunut yhtä vihamielisten hyökkäysten kohteeksi kuin Venezuelan presidentti Hugo Chávez. Hänen valtansa perustaa on yritetty horjuttaa keinoja kaihtamatta, mukaan lukien vallankaappausyritys, öljysaarto, pääomien pako maailmalle ja useampia murhayrityksiä. Näin sitkeä ajojahti on Latinalaisessa Amerikassa koettu viimeksi Washingtonin pyrkiessä eroon Fidel Castrosta.
Eniten Chávezia ovat mustamaalanneet Yhdysvaltojen presidentin George W. Bushin hallinnon rahoittamat uudet ”propagandapajat”, kuten esimerkiksi National Endowment for Democracy ja Freedom House. Nämä rajattomista taloudellisista resursseista nauttivat panettelukoneiston osat manipuloivat tiedotusvälineitä (esimerkiksi arvovaltaisia sanomalehtiä) ja ihmisoikeusjärjestöjä, jotka taas omalta osaltaan on valjastettu palvelemaan valonarkoja tarkoitusperiä. Myös osa sosialismin luhistumisen jälkeisestä sosiaalidemokraattisesta vasemmistosta on liittynyt tähän pilkkaajien kuoroon.
Syynä tällaiseen vihamielisyyteen on se, että maailmantilanteessa, jossa eurooppalainen sosiaalidemokratia potee identiteettikriisiä, Chávezille näyttää langenneen vastuu uudenlaisen vasemmistolaisuuden luomisesta. Kun vanhalla mantereella rakennetaan uutta Eurooppaa, uusliberalismi on käytännössä jyrännyt kaikki muut vaihtoehdot. Sen sijaan Brasiliassa, Argentiinassa ja Equadorissa on Venezuelan esimerkin innoittamana tehty kokeiluja, jotka pitävät yllä toivoa heikoimmassa asemassa olevan kansanosan nykyistä paremmasta tulevaisuudesta.
Chávezin panos tässä on merkittävä, ja on helppo ymmärtää, miksi kymmenissä köyhissä maissa häneen suhtaudutaan hyväntekijänä. Hän uudisti Venezuelan perin pohjin, kuitenkin siten, että hän kunnioitti demokratian ja vapauden periaatteita. Maan uusi perustuslaki luo pohjan sosiaalisille uudistuksille. Chávez myös takasi kansalaisoikeudet niille noin viidelle miljoonalle venezuelalaiselle, jotka olivat jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle, koska heillä ei ollut henkilöllisyyspapereita (lähinnä maan alkuperäiskansojen edustajia). Hän vakautti Venezuelan valtion öljy-yhtiön Petroleos de Venezuelan (PDVSA), palautti julkisten palveluiden piiriin maan tärkeimmän tietoliikenneyhtiön ja Caraca-sähköyhtiön purkamalla niiden yksityistämisen, kansallisti Orénoquen öljykentät. Hän on tämän lisäksi käyttänyt öljytuloja kansainvälisistä rahoituslaitoksista riippumattoman taloudellisen autonomian luomiseen ja sosiaalisten ohjelmien rahoittamiseen.
Yli kolme miljoonaa hehtaaria maata on jaettu maanviljelijöille. Miljoonia lapsia ja aikuisia on opetettu lukemaan. Tuhansia terveyskeskuksia on perustettu köyhiin kaupunginosiin. Kymmeniä miljoonia silmäsairauksista kärsiviä varattomia ihmisiä on leikattu ilmaiseksi. Peruselintarvikkeiden tuotantoa tuetaan, ja niitä tarjotaan kaikkein pienituloisimmille kansalaisille hinnalla, joka on 42 prosenttia alle markkinahintojen. Viikoittainen työaika on laskenut 44 tunnista 36 tuntiin samaan aikaan kun minimipalkka nousi 204 euroon kuukaudessa (Costa Rican jälkeen korkein Latinalaisessa Amerikassa).
Kaikkien edellä mainittujen toimenpiteiden seurauksena köyhyys laski 42,8 prosentista 33,9 prosenttiin vuosien 1999 ja 2005 välillä, ja samalla aikavälillä harmaasta taloudesta elantonsa saavien kansalaisten määrä väheni 53 prosentista 40 prosenttiin. Köyhyyden väheneminen on kolmen viime vuoden aikana kiihdyttänyt maan talouden keskimäärin 12 prosentin kasvuun, eli se on maailmanlaajuisesti varsin korkealla tasolla. Talouskasvua on osaltaan kiihdyttänyt kulutus, joka on kasvanut 18 prosenttia vuodessa.
Näiden tulosten valossa, puhumattakaan saavutuksista kansainvälisessä politiikassa, tuskin on ihme, että Hugo Chávez on maailman valtaapitävien ja näiden uskottujen mielissä uhka, josta olisi pikimmiten päästävä eroon.
Ignacio Ramonet’n pääkirjoitus Le Monde Diplomatiquessa 08/2007. Ranskasta suomentanut Niina Saikkonen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Toki on tärkeää kuulla erilaisia näkökulmia asioihin, mutta kirjoitus käsittelee Chavezin saavutuksia varsin yksipuolisesti. Se ei ota kantaa, onko presidentin harjoittama talouspolitiikka taloudellisesti kestävää. Kuinka käy tulevan talouskasvun kun merkittäviä teollisuudenaloja, esimerkiksi informaatioteknologiaa, on valtiollistettu? Minun on mahdotonta uskoa, että "liian säädelty" talous kykenisi tuottamaan kasvua pitkällä aikavälillä. Jo nyt Venezuelan öljyteollisuus on ilmeisesti vaikeuksissa ylläpitää edes nykyistä kapasiteettia.
Taloudellisten tekijöiden lisäksi kirjoitus ei myöskään käsittele ongelmia, joita esimerkiksi maiden ja öljykenttien pakkolunastuksista aiheutuu. Toisaalta demokratiavaje on lienee maassa, jossa presidentti toimii käytännössä valistuneena itsevaltiaana, suuri.
Hei Ilmari, halloo! Katto on tullut jo vastaan tällä planeetalla. Kai ymmärrät, ettei mitään ikuista talouskasvua voi olla olemassa? Länsimaiden romahdus tapahtuu aivan pian, se on vain ajan kysymys, ja sitä tässä kiihkeästi odotellaan.
Chavez on vihattu, koska asioiden huonontamisen sijaan hän parantaa niitä, ja siksi kasvattaa maansa kilpailuetua suhteessa romahduksen jälkeiseen pohjoisamerikkaan. Jos Suomessa olisi samanlaista itsenäistä poliittista tahtoa (joka pelkästään venäjänkaupan varassa olisikin täysin mahdollista), Kimi Räikköset eivät voittaisi yhtään formulaosakilpailua.
Chavez uskoo, että länsimaiden aika ei enää riitä siihen, että ne kykenisivät enää pitkiin talouden sulkuihin ja muihin suuria resursseja vaativiin äärttömän alhaisiin ja kunniattomiin tihutöihin ihmisyyttä vastaan.
"Hän uudisti Venezuelan perin pohjin, kuitenkin siten, että hän kunnioitti demokratian ja vapauden periaatteita."
Mitenkäs nämä tv-yhtiöiden lakkautukset, yliopiston(ja kaiken muun koulutuksen) uudistus; opetus sidottu chavezin mielipiteisiin ja henkilökultin palvontaan. olihan hitlerkin oli aluksi kovin suosittu. vapaudesta tai demokratiastahan tässä ei nyt sentään ole kysymys.
Mieleeni tulee väistämättä eurooppalainen vasemmistoälymystö, jolla oli mahtavat tilastot, jotka kiistatta osoittivat Neuvostoliiton ylivertaisuuden. Kiinnostavin kysymys lienee kuitenkin: uskooko Ramonet itse tekstiinsä?
Nyt Chavezia ei enää vastustakaan pelkästään uusliberaali salaliitto vaan myös eurooppalainen vasemmisto ja ihmisoikeusjärjestöt on manipuloitu mukaan. Ainoa, joka tietää totuuden on Ignacio Ramonet.
tv-yhtiö, ei tv-yhtiöt ja vielä niin että sitä yhtiötä ei ole lakkautettu venetzuelassa vaan se saa käsittääkseni toimia esim netissä. Oikeassa diktatuurissahan työntekijät olisivat vankilassa tai karkotettuja. Yhtiölle ei myönnetty toimilupaa kun heidän lupansa päättyi. Miksi, siihen en osaa vastata, mutta btäytyy muistaa että kyseinen tv-yhtiö tuki chavezia vastaan suunnattua oikeistolaista vallankaappausta. Demokraattiseti valittua presidenttiä vastaan siis sotilaiden voimalla. Ehkä tuollainen tv-yhtiö ei saisi suomessakaan jatkolupaa toiminnalleen.
Toki ymmärrän oikeistolaisten ärtymyksen Chavezin onnistumista kohtaa, sillä luonnonlaiksi julustettu riistotalous (markkinatalous)on saanut onnistuneen kilpailijan.
Chavez leikkaa siivet siltä markkinauskovaisten myytiltä, että julkisentalouden hyvinvoitipalvelujen leikkaaminen lisää "kaikkien onnellisuutta" ja vaurautta.
Uusi aika on koittamassa! Kokoomuskin on pehmennyt markkinauskovaisten riveistä muodollisesti ja julistaa "vastuullista" markkinataloutta. Näin Kokoomus epäsuorasti myöntää, että markkinatalous ei toimi, vaan vaati vahvaa ohjausta julkiselta vallalta.
Mutta laastari ei tule riittämään, vaan edessä on pitkä ja kuoppainen markkinatalouden kuolinkamppailu.
Matkan varrella nähdään monta öljysotaa ja USA:n loputtomia valheita "epädemokratiasta" ja taas uusia valheita "ydinaseista" ja "kemiallisista aseista" jotka paljastuvat huuhaaksi, kuten Irakin sodan perusteet.
Toivoa meille antaa juuri Chavez!
Lähetä kommentti