20. kesäkuuta 2007

Afrikkalaisten maahanmuuttajien epätoivoinen matka Eurooppaan

EUn politiikan päämääränä Pohjois-Afrikassa näyttää olevan luoda Euroopan rajoille turvavyöhyke siirtämällä vastuu paperittomien siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden säilöönotosta Euroopan ulkopuolelle. Näin EU siirtää muille vastuun myös yksilönoikeuksien rajoittamisesta, mikä kulkee käsi kädessä säilöönottojen kanssa.

Sophie Boukhari, Le Monde diplomatique Mai 2007

Eurooppaan parempaa elämää etsimään lähteneille afrikkalaisille Marokon Oujdan seutu edusti pitkään viimeistä etappia ennen pääsyä vähemmän väkivaltaiseen ja kovin paljon rikkaampaan “toiseen maailmaan”. Suurin osa suunnitteli Gibraltarin salmen ylittämistä. Toinen vaihtoehto oli pyrkiä eurooppalaiselle maaperälle Espanjalle kuuluvien Ceutan ja Melillan kautta.

Vuodesta 2004 lähtien Euroopan unioni on liittolaisensa Marokon avustamana sulkenut Gibraltarin reitin. Syksyn 2005 jälkeen myös Ceuta ja Melilla on linnoitettu lähes läpipääsemättömien suoja-aitojen taakse ja marokkolaiset valvovat tarkasti kaupunkeja ympäröiviä metsiä.

Niinpä Eurooppaan pyrkijät ovat joutuneet siirtymään eteläisemmille reiteille. Andalusian rannikoille 20–40 henkeä kerrallaan kuljettaneet pateras-kalastusalukset on korvattu jopa sata matkustajaa kyytiinsä mahduttavilla caycos-avoveneillä. Ne kuljettavat siirtolaisia Länsi-Saharan rannikolta Kanariansaarille.

Lisäksi vuonna 2006 kymmenettuhannet siirtolaiset kokeilivat onneaan lähtemällä matkaan Mauritanian Nouadhibousta, Dakarista tai Senegalin Saint-Louisista.

Merimatka sieltä on pidempi ja vaarallisempi kuin Länsi-Saharan El Aaiúnista (Laâyoune). Espanjalaisten viranomaisten mukaan joka kuudes reittiä käyttäneestä hukkui viime vuonna. Mutta matka sieltä Kanariansaarille maksaa vain noin 500 euroa, kun El Aaiúnista lähtijöille matkan hinta on 1000–1300 euroa.


Ranskasta suomentanut Niina Saikkonen. Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Voiman numerossa 5/07.

Ei kommentteja: