14. huhtikuuta 2007

RANSKAN VAALIKAMPANJAN ETÄINEN SUHDE MUUHUN MAAILMAAN

Ulkopolitiikalla ei voiteta presidentinvaaleja, mutta sillä voi hävitä ne. Siksi presidenttiehdokkaat puhuvat epämääräisesti tämä hetken polttavimmista kysymyksistä eli Iranista ja Palestiinasta. Sitä vastoin ihmisoikeuksien puolustaminen muodostaa heidän ulkopolitiikkansa perusteet.


Bernard Cassen (Le Monde diplomatique, huhtikuu 2007)

Ulkopolitiikka ei ole ylellisyyttä vaan välttämättömyys, tärkeämpää Ranskalle kuin koskaan”, kirjoitti Hurbert Védrine viimeisessä essessään. Ranskan entinen ulkoministeri asettaa monia kuumia kysymyksiä, osa varsinaisia aikapommeja, joihin seuraavan Ranskan hallituksen, kuten kaikkien muidenkin hallitusten, on otettava kantaa. Hän viittaa väkivallan kierteeseen, joka voi johtaa “sivilisaatioiden yhteentörmäykseen”.


On huomionarvoista, että ehdokkaiden vaaliohjelmissa ulko- ja puolustuspolitiikka, kuten myös Eurooppa-kysymykset, ovat asialistan häntäpäässä. Kaikki nämä liittyvät läheisesti toisiinsa, koska kansallista ulkopolitikkaa voidaan koordinoida Euroopan tasolla ja Euroopan komissiolla on itsenäinen edustus yli sadassa eri maassa. Ne ovat kytkyssä myös siksi, että kauppa- ja maatalouspolitiikka on ollut jo vuosikymmeniä Eussa yhteisesti päätettäviä yhteiskompetenssiasioita, eikä niitä voi erottaa jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä keskinäisistä poliittisista ja diplomaattisista neuvotteluista.


Mutta ne ovat myös toisistaan erillisiä, koska EU valvoo tiukasti sisäpoliittisiin kysymyksiin. Sen 27 jäsenmaata ovat jo menettäneet kaksi talouspolitiikan välinettään, raha- ja budjettipoliitiikan vipuvoiman.


Verotus, joka on periaatteessa kokonaan jäsenvaltioiden asia, on käytännössä harmonisoitunut ja alentunut unionin sisäisen kilpailun vuoksi. Noin 80 000 sivun “acquis communautaire”, yhteisön eri tasoinen lainsäädäntö perussopimuksista oikeuskäytäntöön, ohjaa lähes kaikkea kansallista toimintaa.


Eurooppakysymysten pitäisi kaiken järjen mukaan sisältyä näkyvästi kaikkiin vaaliohjelmiin, ottaen huomioon, että kansallinen liikkumavara rajoittuu pelkästään niille kapeille politiikan alueille, joita yhteisön tasolla määritelty politiikka ei kata. Ilman tämän yhteispoliitikan täydellistä tarkistusta ja yleissopimusten ehtojen uudelleenneuvotelua, monilla presidenttiehdokkaiden esittämillä ohjelmilla ei ole mitään vaikutusta.


Eräs tälläinen ehdotus EUn perustuslaillisen sopimuksen (jonka kansanäänestys hylkäsi 29.5.2005) kannattajien keskuudessa oli Nicola Sarkozyn (keskustaoikeistolainen UMP-puolue) fiskaalista dumppausta kieltävä esitys. Tämän esityksen on toistanut Francois Bayrou (keskustaliberaali UDF-puolue), joka kannattaa euroopalaista verotuksen harmonisointia. Vihreät ja heidän ehdokkaansa Dominique Voynet esittävät, että “pääsy EU-markkinoille pitäisi rajoittaa sellaisille tuotteille ja palveluille, joiden tuottamisessa ja kuljetuksessa noudatetaan vähintään Kansainvälisen työjärjestön standardeja”.


Sosialistien PS-puolueen ehdokkaan Ségolène Royalin toimenpide numero 89 hänen 100 kohdan presidenttiohjelmastaan pyrkii liittämään kasvu- ja työllisyystavoitteet Euroopan keskuspankin perussääntöön. Voynet menee pidemmälle ja ehdottaa EKPn itsenäisyyden peruuttamista.


Nämä ja monet muut toimenpiteet ehdollistavat hyvän osan ehdokkaiden ajamasta talous- ja sosiaalipolitiikasta ja olisivat käyneet mahdottomiksi toteuttaa, jos perustuslaillinen sopimus olisi hyväksytty. Yksikään ehdokkaista ei täsmennä mitä tapahtuisi, jos 26 muuta jäsenmaata eivät hyväksyisi heidän esityksiään (mikä on hyvin todennäköistä).


Mainituilla ehdokkailla, kuten suurimmalla osalla muistakin ehdokkaista, ei ole paljoa sanottavaa tästä tärkeimmästä kysymyksestä, tai yleensäkään ulkopolitiikastaan jos heidät valittaisiin. Useimmat heistä pysyttelevät yleistysten tasolla höystäen puheensa globaalipoliittisen näkemyksen murusilla.


Ei ole sattumaa, että kaikkein rakentavimmat ja monimuotoisimmat esitykset tulevat ehdokkailta, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia tulla valituiksi presidentinpalatisiin: trotskilainen LCR-puolueen Olivier Besancenot, riippumaton globalisaatiokriittinen José Bové ja kommunistisen PCF-puolueen Marie-George Buffet. He ovat esimerkiksi ainoita ehdokkaita, jotka esittävät, että Ranskan tulisi joko erota Natosta tai että Nato pitäisi purkaa kokonaan. Royal puolestaan rajoittuu vastustamaan jatkuvaa kiusausta laajentaa Naton toimintakenttää ja toimialaa.


Pääpuolueiden ehdokaat rajoittuvat periaatteellisiin kannanottoihin, mutta he eivät kuitenkaan pysty välttymään joiltain yksityiskohtaisimmilta lausunnoilta kolmesta ajakohtaisesta kysymyksestä: suhteista Yhdysvaltoihin, Lähi-Idän konflikteihin ja Ranskan läsnäoloon Afrikassa.


Transatlantinen suhde on erityisen arka aihe, varsinkin Irakin mullistuksen ja demokraattien marraskuisen vaalivoiton jälkeen Yhdysvalloissa. Ehdokkaiden ohjelmia ja lausuntoja lukiessa vaikuttaa siltä, että mistä tahansa viitaus atlanttiseen suhteeseen, tai ainakin avoin puhe siitä, on muodostunut tabuksi läpi koko tämähetkisen poliittisen kirjon.


Laitavasemmisto ei nosta kysymystä esiin, kuten ei myöskään Philippe de Villiers (oikeistolainen MPF-puolue) eikä Jean-Marie le Pen (äärioikeistolainen Front National). Vihreät ja Voynet eivät puhu siitä mitään ohjelmassaan, mutta heitä ei voine epäillä erityisestä myötätunnosta George Bushin Amerikkaa kohtaan, joka on todellinen ekologisen politiikan vastakohta. Sitä vastoin Bayroun, Royalin ja myös Sarkozyn kannat ovat odotettuja.


Bayrou ja PS tuomitsivat aikanaan Irakin valtauksen. Vaalikampanja on antanut tilaisuuden uudistaa tämä kritiikki. Bayrou vahvistaa, että hän hyväksyi Chiracin kannan, jota Dominique de Villepen puolusti: Ranska ei ele toiminut "röyhkeästi vaan on uskollinen itselleen". Royal on samoin arvioinut myönteisesti Jacques Chiracin politiikkaa.


Tässä kysymyksessä hän on vastakkaisella kannalla kuin yksi kilpailijansa sosialistien ehdokkaaksi, Dominique Strauss-Kahn, joka on tuominnut Ranskan ulkopoliittisen tyylin, vaikka on epävarmaa mitä hän todella ajattelee asiasta. Entinen valtiovarainministeri julistaa tyynesti Le Meilleur de Mondes -julkaisussa (joka on Yhdysvaltoihin myönteisesti suhtautuvien ja Irakin sotaa puolustavien "intellektuellien", kuten Andre Glucksmannin, innoittama): "tässä kysymyksessä linjani voi tiivistä näin: en ole Chiracin enkä Blairin kannalla. En kannata Jacques Chiracin steriiliä ylimielisyyttä enkä Tony Blairin tottelevaisuutta".


"Ylimielisyys" on Ranskan Irak-linjan kriitikoiden avainsana molemmin puolin Atlanttia. Myös UMPn ehdokas Sarkozy julistaa Le Meilleur de Mondes -julkaisussa, ettei siedä ylimielistä Ranskaa. Kun hän vieraili 12. syyskuuta 2006 Washingtonissa, hän myönsi nöyryyden hetkenään (jolla hän pyrki innostamaan Ranskan ulkopolitiikkaa), ettei Ranska ollut täysin syytön keskinäisiin huonoihin suhteisiin. Hänet palkittiin valokuvalla, jossa hän pääsi seisomaan Bushin vierelle.


Sarkozy pian ymmärsi tehneensä hirvittävän virheen olemalla avoimesti Bushin puolella ja näyttäen kannattavan hänen politiikkaansa. Samanlainen virhe oli jo myötävaikuttanut Espanajan pääministerin José Maria Aznarin tappioon maaliskuun 2004 vaaleissa, ja on pian syynä Blairin lähtöön Britannian pääministerin residenssistä.


Sarkozy tunnetaan nyt "amerikkalaisena" - risti, jota hän kantaa yrittäessään korjata imagoaan. Hän sanoi puheessaan 28. helmikuutta, että hän halusi "vapaan Ranskan" ja "vapaan Euroopan", ja pyysi "amerikkalaisia ystäviä" jättämään meidät rauhaan, koska "ystävyys ei ole alistumista". Milloin hän siis sanoi mitä hän todella ajattelee: syyskuussa 2006 vai helmikuussa 2007?


Mitä tulee Palestiinan kysymykseen, kolme johtavaa ehdokasta eivät ole hylänneet virallista linjaa, mutta eivät ole sitä ryhtyneet kannattamaankaan. Bayrou ei ole sanonut mitään. Sarkozy on antanut hämäriä vihjeitä linjastaan: kaikkiin Israelin vaatimuksiin ei tule suostua (joka on marginaalinen muutos hänen maineelleen varauksettomana Israelin tukijana, joksi hän on myös ymmärretty Israelin puolelta). Hän myös huomauttaa, että ensimmäinen matka jonka hän teki UMPn johtajana oli nimenomaan Israeliin tavatakseen Ariel Sharonin.


Royalin Israelin ja Palestiinan vierailun ristiriitaiset lausunnot ovat herättänyt arvostelua, sillä hän näytti kannattavan suojamuurin rakentamista vaikka sai Palestiinan presidentiltä Muhamed Abbakselta myönteistä palautetta.


Royalin presidenttiohjelman kohta numero 92, "käynnistetään yhdessä eurooppalaisten kumppanien kanssa aloite kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden konferenssista", on sopivan epämääräinen ettei herätä vastustusta ja riippuu kokonaan muiden asianosaisten hyvästä tahdosta. Siinä ei mainita millään tavalla millaiselle legaaliselle perustalle konferenssi perustuisi. (Vain Bové ja Buffet sanovat, että konferenssi pitäisi pitää YKn puitteissa sekä pyrkiä muodostamaan Palestiinan itsenäinen valtio Israelin rinnalla, vuoden 1967 rajalinjauksin Itä-Jerusalem pääkaupunkinaan, tunnustaen pakolaisten takaisinmuutto-oikeus uudelleenneuvotelluin ehdoin. Tämä kanta tosin toistaa YKn päätöslauselmien ehdot.)


Tässä kysymyksessä Royalin on otettava huomioon vahva israelmyönteinen tendenssi hänen oman puoleensa johdossa - oli hänen oma kantansa mikä tahansa, jos sitä nyt onkaan. Tätä kuvataan verhotusti viittamalla kriittisesti "Ranskan arabimieliseen politiikkaan" - millä tarkoitetaan riittämättömästi israelmyönteistä politiikkaa. Ei ole yllättävää, että Srauss-Kahn hyökkää sellaista politiikkaa vastaan.


Iranin suhteen mielipiteet (jos niitä on) ovat vain näennäisesti jakautuneet. Baroyn arvion mukaan ydinaseiden salliminen Iranille merkitsisi uutta "Müncheniä"; hän kannattaa tiukkaa linjaa, mutta ei ole selvää miten kauas hän olisi valmis tällä linjalla menemään. Sakozyn mukaan sotilaallinen väliintulo olisi hyödytön ottaen huomioon taloudellisten pakotteiden vaikutukset Iranin hallitukseen, mutta hän ei suostu pitämään sitä vaaralliseksikaan.


Royal taas ei ole perunut noloa lausuntoaan, jossa hänen mukaansa Iranilla ei pitäisi olla edes oikeutta ydinvoimaan rauhanomaisiin tarkoituksiin, mikä taas on vastoin kansainvälistä lakia. Eli kaikessa lyhykäisyydessään: kukaan ei tiedä, mitä mainittujen ehdokkaiden johtama hallitus tekisi, jos Israel ja/tai Yhdysvallat päättäisi ryhtyä sotilaalliseen väliintuloon.


Kaikki presidenttiehdokkaat riippumatta poliittisesta väristä ovat ainakin yhdestä asiasta yksimielisiä: "Francoafriquesta", Ranskan presidenttien henkilökohtaisesta erityissuhteesta Afrikan johtajiin on tehtävä loppu ja purettava 60-luvulta juontuvan verkoston vaikutus, jota presidentit Jacques Foccart, Charles Pasqua ja Jean-Christophe Mitterrand ovat perätysten johtaneet. Tämä tosin olisi vain yksi alueellinen sovellutus Jacques Chiracin kolmesta diplomaattisesta periaatteesta, jotka Hubert Védrine on identifioitunut: ihmisoikeuideologia, eurooppalaisuus, ja transatlanttisuus.


Mutta perustuslakikansanäänestyksen tulos ja Irakin fiasko ovat mitätöineet kaksi viimeistä pyrkimystä, ainakin toistaiseksi. Siten ihmisoikeuksia korostava linja tulee vallitsemaan Ranskassa, riippumatta siitä kuka valitaan presidentiksi 6. toukokuuta, ja tulee määrittelemään Ranskan suhteita Kiinaan, Venäjään, arabimaailmaan ja Afrikkaan. Tästä on saatu ennakkomakua Darfur-julkilausumassa, jonka useimmat ehdokkaat ovat allekirjoittaneet.


Näkemyksellisyyden puuttuessa siitä minkälaisia tulevat olemaan maailmanlaajuiset valtatasapainon muutokset ja minkälaisen mahdollisuuden se jättää "elintärkeiden kansallisten etujen" (nykyään poliittisesti epäkorrekti termi) puolustamiseksi, ihmisoikeuksien ajaminen on kuitenkin ansiokas yksinkertaisena - tosin maailmaa yksinkertaistavana - viitekehyksenä Ranskan ulkosuhteille.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Blogin sisältö on erittäin asiapitoista ja kiinnostavaa, mutta tekstin julkaisumuoto kamala.

Herran tähden, laittakaa välit kappaleisiin. Vaikka alkuperäinen teksti olisi julkaistu pötkönä, sen lukeminen näytöltä on lähes mahdotonta sellaisenaan.

Edes kaltaiseni vuosia verkkokirjoituksia tehnyt ja tuijottanut ei kyennyt lukemaan tätä merkintää kunnialla loppuun.

Anonyymi kirjoitti...

Onko nyt parempi?

Anonyymi kirjoitti...

Paljon parempi. Ja kun nyt metakommentoidaan: Näin sisällöltään laadukkaalle blogille toivosi mahdollisimman paljon huomiota. Ilmoittakaapa blogi siis blogilistalle (http://www.blogilista.fi/) ja koska kirjoittajat ovat yliopistotutkijoita, myös Helsingin yliopiston blogihakemistoon (http://blogit.helsinki.fi/lista/).

Meri kirjoitti...

Kukas tän käänsi?

Anonyymi kirjoitti...

Mika Rönkkö käänsi

Anonyymi kirjoitti...

tee shirt a personnaliser
tee shirt anti uv
tee shirt d allaitement

[url=http://www.h55.fr]lunettes marc jacobs[/url]
[url=http://www.j33.fr]tee shirt wati b[/url]
[url=http://www.h88.fr]h88.fr[/url]
[url=http://www.i99.fr]www.i99.fr[/url]
[url=http://www.i66.fr]tee shirt g star[/url]


personnaliser ses tee shirt
transfert pour tee shirt
tee shirt temps des cerise

http://www.i99.fr
http://www.h88.fr
http://www.j33.fr
http://www.h55.fr
http://www.i66.fr